Uutiset

Uusi väitöskirja todistelun rajoituksista

OTM Jurkka Jämsä väittelee todistusoikeudesta 22.1.2021. Koronaepidemian takia väittely tapahtuu etänä Vaasasta käsin. Jämsän väitöskirja ”Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa” jatkaa sitä todistusoikeudellisten väitöskirjojen sarjaa, joka on ollut tunnusomaista uudelle prosessioikeuden tutkimukselle. Painotus on helppo ymmärtää. Osan kiinnostuksesta toki selittää vuoden 2015 uudistus, joka toi merkittäviä muutoksia vanhaan OK 17 lukuun. Vaikka todistusoikeuden tutkimus on jonkun mielestä yliteoreettista ja elitististä, on totta, että todistelu on ja tulee aina olemaan keskeinen osa oikeudenkäyntiä. Jämsän tutkimuksen ehkä suurin ansio on siinä, että se ei, vankasta tieteellisyydestään huolimatta, hukkaa kosketusta oikeudenkäyntien todellisuuteen.

Tosin tästä ei kannata yleisemmin kantaa huolta. Vanha viisaushan kuului, että prosessioikeudellista lainoppia ei tulisi tehdä, jos kaikkinainen omakohtainen kokemus lainkäytöstä puuttuu. Samantekevää sen sijaan on, onko kokemus oikeudenkäynneistä hankittu tuomarina, syyttäjänä vai asianajajana. Toki parasta olisi, jos työkokemus on kertynyt eri rooleista. Yksipuolinen kokemus tuomarin työstä johtaa tuomarikeskeiseen tutkimukseen ja niin edelleen.

Professiolähtöisen tutkimuksen periheikkous tietenkin on, että oikeudenkäyntidraaman päähenkilöt, asianosaiset, ajautuvat sivuosaan, pahimmillaan heille uskotaan vain comic sidekick -rooli lakimiessankarin rinnalla. Prosessioikeuden tutkija kun helposti kuvittelee, että asianosaisilla on loputtomiin aikaa ja rahaa oikeudenkäyntiin ja että heidän perustehtävänsä on tuottaa aineistoa ja soveltamistilanteita tutkimukselle. Mainittava ihme ei olekaan, että perinteisen prosessioikeuden tutkimuksen rinnalle on syntynyt access to justice -tutkimusperinne. Yllätys lähinnä on, että sitä saatiin odottaa aina vuosituhannen vaihteeseen saakka.

OTM Jurkka Jämsä esittää väitöskirjansa ”Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa” julkisesti tarkastettavaksi 22.1.2021 klo 12.

Vastaväittäjänä toimii dosentti Antti Tapanila (Lapin yliopisto) ja kustoksena professori Tuula Linna.

Väitös järjestetään etäyhteydellä, tarkemmat tiedot löytyvät yliopiston tapahtumasivulta  https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/flamma-2019/fi?id=60313

20.1.2021

Konfliktinhallintakurssi päättyi

 

Kurssi ”Oikeudellinen konfliktinhallinta ja vaihtoehtoinen riidanratkaisu” on ollut osa OTM-tutkinnon yleisiä opintoja. Syksyn 2020 kurssi järjestettiin kuitenkin aikaisemmasta poiketen. Ensiksikin sen osanottajamäärä rajoitettiin 80:een, kun aikaisemmilla kursseilla oli ollut pahimmillaan jopa 321 opiskelijaa. Toisen ja odottamattoman uudistuksen toi COVID19-epidemia: kurssi toteutettiin tästä syystä kokonaan etäopetuksena. Kurssin vastuuopettaja toimi entiseen tapaan OTT, yliopistonlehtori Heidi Lindfors, jonka järjestelyurakka oli tänä vuonna vieläkin raskaampi kuin tavallisesti. Sen sijaan luennoitsijat olivat entiseen tapaan käytännön asiantuntijoita konfliktinhallinnan eri osa-alueilta.

Osanottajamäärän rajoittaminen helpotti kurssin järjestämistä ja auttoi ryhmätöiden suunnittelua. Myöskään etäopetus ei merkinnyt sellaista oppimistulosten laskua, mitä pessimistit pelkäsivät. Loppuesseistä päätellen asiat opittiin aavistuksen paremmin kuin lähiopetuksen aikana, joskin se luultavasti johtui pienemmästä osanottajamäärästä. Loppuesseitä kiiteltiin, niitä pidettiin tehokkaana opetusmuotona, esseiden vähimmäislaajuutta ja tehtävänasettelun vaativuutta haluttiin jopa lisätä, mikä on yllättävää. Palautteessa katsottiin, että loppuessee pakottaa tekijänsä syvällisempään pohdintaan ja aineistonhakuun kuin tavanomaiset tenttivastaukset mahdollistavat.

Opiskelijoiden palaute oli kaiken kaikkiaan hyvin myönteistä: kurssia pidettiin hyvin suunniteltuna, ammattitaitoisesti järjestettynä ja tarpeellisena. Arvostelua sai osakseen lähinnä se, että kaikki halukkaat eivät päässeet esiintymään, kun ryhmätöitä purettiin. Tämä taas katsottiin, tiedekunnan perinteiseen tapaan, pettäneen aikataulutuksen seuraukseksi ja näin opettajan syyksi. Tosin tässä on muistettava, että tehtävien purkamiseen varattu aika ei riitä kovin monen ryhmäläisen itsenäiseen esiintymiseen. Voi olla, että 80 osanottajaa on vieläkin hieman liikaa. Pienemmällä kurssilla useammat saisivat puheaikaa ja samalla esiintymistilaisuuden.

Kritiikkiäkin palautteessa tuli.  Outoa kylläkin osanottajamäärää haluttiin suurennettavaksi, vaihtoehtona tuotiin esiin mahdollisuus järjestää rinnakkaiskurssi. Toivomukset ovat sinänsä ymmärrettäviä, mutta niiden toteuttaminen vaatisi tiedekunnan voimavarojen uudelleenallokointia eivätkä näin ole toteutettavissa yksittäisen vastuuopettajan tai edes oppiaineen voimin. Totta on, että useimmat opettajat kannattaisivat hekin opintokokonaisuuksia yhdistäviä kursseja. Lakimiesten perinteisissä työtehtävissä kun on pakko hallita kerralla koko oikeusjärjestys.

Otteita palautteesta:

”Kurssi oli todella hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Konfliktinhallintajärjestelmää tarkasteltiin monesta eri näkökulmasta kriittisestikin ja kurssin avulla pystyi hahmottamaan riidanratkaisuun käytettävissä olevia vaihtoehtoja laajemminkin.”

”Mielestäni prosessioikeutta ja riidanratkaisua koskevia kursseja on niukasti, mikä tekee aihepiiristä viehättyneen opiskelijan tiestä kovin kivisen. Tällä kurssilla pääsi kuitenkin hienosti perehtymään riitojen ratkaisemiseen liittyvään teoriapohjaan ja sen eri käytännön toteutuskeinoihin. Siitä teille iso kiitos! Varmaan mielenkiintoisin kurssi tähän mennessä.”

”Toteutus oli hyvä, luennot yhtä lukuunottamatta oikein mielenkiintoisia ja laadukkaasti toteutettuja. Myös pienryhmätyöskentely oli tällä kurssilla toteutettu hyvin, tehtävien tekemiseen oli varattu riittävästi aikaa.”

”Kurssi oli mielestäni hyödyllinen. Se auttoi minua hahmottamaan, millaisia erilaisia vaihtoehtoja riidanratkaisussa on ja mitä etuja ja haittoja kuhunkin niistä liittyy.”

”Luennoitsijat vaikuttivat motivoituneilta ja luennot olivat muutenkin hyvin suunniteltuja. Annettu oheiskirjallisuus oli kattavaa.”

”Mielenkiintoiset luennot, ryhmätehtävien toteutus (ryhmän valinta ja tehtäviin varattu aika erityisesti). Loppuesseen arvioinnit tuli erittäin nopeasti ja arvosteluperusteet oli selitetty kattavasti, KIITOS :)”

”Kurssilla parasta olivat mielenkiintoiset luennot.”

”Pidin siitä, että luennoilla oli vierailevat luennoitsijat, jotka toimivat itse luennoimansa asian parissa. Näin he pystyivät kertomaan omia kokemuksiaan aiheesta, mikä oli mielenkiintoista.”

”Pienryhmätyön purkutunnin organisoinnissa olisi ollut parannettavaa. Aikataulutus ei toiminut tällä kertaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tehtävät eivät saanut tasavertaista käsittelyä. Olisi ollut mukavaa, että kaikki ryhmät olisivat saaneet kertoa tasavertaisesti omasta tehtävästään, jolloin tunnin sisältö olisi myös välittynyt kokonaisuutena paremmin meille opiskelijoille.”

”Ryhmätehtävien purkutilaisuudessa oli hiukan ajankäytöllisiä ongelmia, mutta ei häirinnyt suuresti minua.”

”En keksi mitään moitittavaa, mikä varmaan osaltaan kertoo kurssin onnistumisesta. Olisi tietenkin hienoa, jos luennoista olisi tallenteet, joita voisi katsoa jälkeenpäin. Mutta ymmärrän että luennoitsija ei välttämättä itse halua sellaista tallennetta tarjota. Tätä voisi kuitenkin pohtia, kun nyt luennot on olosuhteiden pakosta joka tapauksessa kuvattava.”

”Mielestäni kurssin asioiden käsittely oli selkeää.”

”Mielestäni kurssin työmäärä oli sopiva.”

”Työmäärää kyllä voisi lisätä varmaan n. 30% ilman että kurssista tulisi mitenkään erityisen raskas.”

”Kurssin työmäärä oli opintopisteisiin nähden melko sopiva.”

”Ohjeistus oli selkeä ja saatavilla hyvissä ajoin, minkä ansiosta työntekoa pystyi suunnittelemaan hyvin.”

”Mielestäni ohjeistus oli pääosin selkeää.”

”Iso plussa ryhmätehtävien tekemiselle varatusta ajasta, työelämässä olevien oli helpompi paneutua aiheeseen kunnolla kun oli varattu sopivan pitkä aika tehtävien tekemiselle.”

”Mielestäni aikataulutus oli toimiva muuten, paitsi pienryhmäpurkukerran osalta.”

”Tehtävien tekemiseen oli varattu riittävästi aikaa niiden laajuuteen nähden.”

”Oli mukavaa, että esseen työstämiselle oli jätetty reilusti aikaa.”

”Ryhmätyöskentely onnistui yllättävän hyvin. Lisäksi ryhmien muodostamistapa oli toimiva.”

”Helpoksi, kun pystyin muodostamaan ryhmän kavereiden kanssa. Tämä on tietenkin hauskin tapa ryhmätyöskentelylle jos kurssilla on tovereita mukana, mutta vastaavasti turhauttavaa opiskelijalle, jolla ei ole tuttuja kurssilla. Kai se muodostamistapa on aika yhdentekevä; kaikki kuitenkin pääsevät tavalla tai toisella ryhmätyön tekemään.”

”Sopivan kokoinen ryhmä ja tehtävien teko sujui mutkattomasti.”

”Mielestäni ryhmien muodostus oli järjestetty hyvin ja ryhmäytyminen oli helppoa. Työskentely ryhmässä sujui myös hyvin.”

”Mielestäni loppuesseessä pääsi pohtimaan koko kurssiin liittyviä kysymyksiä ja sai siten yhdistellä eri luennoilla oppimaa. Näin loppuessee kokosi hyvin kurssin sisällön ja antoi mahdollisuuden osoittaa kurssin sisällön hahmottamista.”

”On myös mukavaa, kun tarjotaan mahdollisuus esittää omia oivalluksia ja pohdintoja kurssin asioista. Ehkä niiden avulla oma oppiminen tuleekin osoitettua kaikista parhaiten? Esseen maksimipituuden kasvattaminen sivulla tai parilla olisi mahdollistanut hiukan syvemmän pohdinnan. Esseessä käsiteltäviä asioita oli paljon – töitä sai todella tehdä, jotta onnistui välttämään esseen romahtamisen pelkkään deskriptioon ja perusasioiden luettelemiseen. Toki tällä tavalla tulee varmasti testattua opiskelijan kyky tuottaa laadukasta tekstiä ja keskittyä olennaiseen.”

”Kokonaisuus tuli hyvin kerrattua esseetä kirjoittaessa.”

”Loppuessee on arviointitapana jokseenkin toimiva. Siinä pystyy soveltamaan kurssin aikana oppimiaan asioita ja pohtimaan enemmän kuin esimerkiksi tenttiin valmistautuessa.”

”Kurssilla voisi mieluusti olla enemmän paikkoja, jotta halukkaat mahtuisivat paremmin. Kun kurssi oli nyt yksi kolmesta keskenään vaihtoehtoisesta maisterin pakollisesta, oli pyrkijöitä valtava määrä. Lisäksi tämä kurssi oli ehkä ””käytännönläheisimmän”” oloinen näistä kolmesta kurssista, joka ohjasi ehkä tietynlaisia ihmisiä hakemaan juuri tälle kurssille, vaikka he eivät olisikaan varsinaisesti kiinnostuneita juuri riidanratkaisusta. Eli joko kurssille mahtuvien ihmisten määrää voisi nostaa, tai sitten kurssi voisi ””pakollisuuden”” sijaan olla valinnainen kurssi. Jälkimmäinen vaihtoehto varmistaisi sen, että kurssille pyrkisi etupäässä substanssista kiinnostuneita ihmisiä.”

”Kehittäisin kurssin pienryhmätyöosiota siten, että joko jokaisella ryhmällä olisi esitettävänä eri tehtävä tai jos saman tehtävän on tehnyt useampi ryhmä käsittely jaettaisiin ryhmien kesken siten, että vältytään päällekkäisyyksiltä. Lisäksi ohjeistaisin opiskelijoille tarkemmin esitykseen tarkoitetun ajan, jolloin aikataulutus toteutuisi paremmin, eikä käsittelyssä tulisi kiire. Näin pienryhmätyötehtävien käsittely tunnilla olisi mielekkäämpää ja saisimme myös niistä enemmän irti. Muutoin kurssi oli mielestäni onnistunut.”

4.1.2021

Autioituva yliopisto – kotiin siirtyvät opettajat

Porthaniassa piipahtava ulkopuolinen huomasi jo ennen korona-aikaa suuren muutoksen: autiot käytävät ja pimeät työhuoneet. Tämä yllätti useimmat, sillä nykyinen lakimiespolvi tottui opiskeluaikanaan siihen, että opettaja löytyi, kun häntä tarvittiin, yliopistolta joko työhuoneestaan tai viimeistään laitoksen kahvihuoneesta. Harva kuitenkaan tietää, että näin ei ollut ennen eikä tule olemaan jatkossa: itse asiassa se, että opettajat tekivät työnsä yliopistolla, näyttää sivuutetulta kehitysvaiheelta.

Aina 1950-luvulle saakka tapana oli, että professorit ja muut opettajat työskentelivät kotonaan. Heillä ei ollut työhuoneita, eikä kuulemma ollut ollut ajateltavissakaan, että valtio ”tarjoaisi” professoreille työhuoneet. Kotityöskentely toki vaikeutti kanssakäymistä. Vanhoissa muistelmissa kerrotaan, miten vaikea oli tavata professoria (’äkäinen naisihminen ilmoitti avattuaan oven, ettei professori ollut tavattavissa’). Vuosikymmenen puolivälissä ajatus työhuoneesta alkoi päästä voitolle, ja Porthania oli ensimmäinen uuden ajattelun sovellus. Oiva Ketonen kuvaa muistelmissaan murrosta (Ketonen, Oiva: Arvovallan politiikkaa. Porvoo 1986. s. 33).

Vaikka tiukat koronarajoitukset on helppo nähdä syynä yliopiston nykyiseen tyhjyyteen, kehitys on näkynyt jo pitkään. Korona enintään nopeutti muutosta ja pahimmillaan tekee kotona työskentelystä pysyvän ilmiön. Paluu kotityöskentelyyn nimittäin alkoi jo viime vuosikymmenellä. Tutkimus työhuoneessa kärsi häiriöistä ja katkoista, joihin ”syyllistyivät” niin opiskelijat kuin yliopiston hallintokin. Myös muodikas siirtyminen yhteishuoneisiin ja yhteistiloihin karkotti etenkin tutkimushenkilökuntaa. Tällä vuosikymmenellä ympyrä näyttää sulkeutuvan. Kaikki palaa 1920-luvun kotona työskentelyyn. Totta on, että opettajat ovat, kiitos digitalisaation, periaatteessa helpommin tavoitettavissa kuin tuolloin. Vain henkilökohtaiset kontaktit katoavat.

Eniten paluu kotityöskentelyyn vaikuttaa tutkimusyhteisöön. Jotain hyvää siinä toki on, ainakin tutkimusrauha lisääntyy, ja tutkimuksia julkaistaan enemmän. On vaikea kuvitella, että Wrede tai Tirkkonen olisivat pystyneet vastaavaan tutkimusaktiviteettiin rauhattomassa ja katkonaisessa yliopistohuoneessaan. Paljon myös menetetään. Yhteisöllisyys katoaa, tieteelliset innovaatiot eivät välity yhtä nopeasti ja helposti kuin vanhoissa kahvihuonekeskusteluissa, tutkijat urautuvat samanhenkisten kupliinsa ja niin edelleen. Miten tämä heijastuu tutkimuksen laatuun ja monipuolisuuteen, sitä voi vain arvailla.

15.12.2020