Uutiset

Mitähän ne meistä oikein ajattelevat?

COMIn julkaisusarjassa ilmestyy ensi kuussa Risto Koulun teos

”SE ON VAIN PROSESSIA”. Prosessioikeuden tutkimuksen lyhyt sykli: lainopista konfliktihallintaan.

Kirja käsittelee suomalaista prosessioikeuden tutkimusta. Se alkaa 1980-luvun vanhasta hyvästä ajasta, ylittää 1990-luvun uudistusten hullut vuoden sekä päätyy 2020-luvun monialaiseen ja empiirisesti sävyttyneeseen konfliktinhallinnan tutkimukseen. Kirja on paljolti prosessioikeuden tutkimuksen tutkimusta eli niin sanottua tieteenteoriaa, vaikka siinä on review-henkistä tutkimuksen analyysia sekä hieman aatehistoriaakin. Kirjan kuva prosessioikeudesta on persoonallinen: kirja ei väitä olevansa prosessioikeuden tutkimuksen virallinen historia. Toki kaikki kuvaukset menneisyydestä ovat lopulta henkilökohtaisia. Moni muistaa asiat eri tavalla tai ainakin antaa tapahtumille eri merkityksen.
Esitys jakaantuu kahteen osaan, yleiseen ja temaattiseen. Yleisessä osassa huomionsa saavat tutkimussuuntaukset, julkaisukanavat, tutkimuksesta tehdyt arviot ja palaute sekä tutkimuksen vaikuttavuus. Temaattisessa osassa analysoidaan aiheenvalintoja, lähestymistapoja, tutkimusmenetelmiä, monialaisuutta ja empiiristä tutkimusotetta, toimivuuden arviointeja sekä tutkimuksen kriittisyyttä. Lopuksi pohditaan prosessioikeuden tulevaisuutta, etenkin tutkimuksen kehittävää roolia.

Risto Koulu on prosessioikeuden professori emeritus (Helsingin yliopisto). Kirjan esitys keskittyy hänen aktiivisen tutkijauransa aikaan (1980-).

Kirjassa analysoidaan muun ohella prosessioikeuden tutkimuksen ulkoiskuvaa, toisin sanoen millaisia arviointeja ja millaista palautetta prosessioikeuden tutkimus on saanut. Samalla mietitään, miksi julkinen palaute on ollut niin kielteistä. Kyseinen luku on luettavissa tästä.

Aikaisemmista luvuista on tullut palautetta: samalla on kyselty, miten palaute kannattaa antaa. Nopeimmin se välittyy sähköpostilla suoraan kirjoittajalle (risto.koulu@helsinki.fi). Palautteen antajien nimiä ei kirjassa kerrota, ellei heidän kanssaan siitä erikseen sovita.

Risto Koulu

25.9.2023

Prosessioikeuden tutkimuksen suolavesipulssit

COMIn julkaisusarjassa ilmestyy ensi kuussa Risto Koulun teos

”SE ON VAIN PROSESSIA”. Prosessioikeuden tutkimuksen lyhyt sykli: lainopista konfliktihallintaan.

Kirja käsittelee suomalaista prosessioikeuden tutkimusta. Se alkaa 1980-luvun vanhasta hyvästä ajasta, ylittää 1990-luvun uudistusten hullut vuoden sekä päätyy 2020-luvun monialaiseen ja empiirisesti sävyttyneeseen konfliktinhallinnan tutkimukseen. Kirja on paljolti prosessioikeuden tutkimuksen tutkimusta eli niin sanottua tieteenteoriaa, vaikka siinä on review-henkistä tutkimuksen analyysia sekä hieman aatehistoriaakin. Kirjan kuva prosessioikeudesta on persoonallinen: kirja ei väitä olevansa prosessioikeuden tutkimuksen virallinen historia. Toki kaikki kuvaukset menneisyydestä ovat lopulta henkilökohtaisia. Moni muistaa asiat eri tavalla tai ainakin antaa tapahtumille eri merkityksen.
Esitys jakaantuu kahteen osaan, yleiseen ja temaattiseen. Yleisessä osassa huomionsa saavat tutkimussuuntaukset, julkaisukanavat, tutkimuksesta tehdyt arviot ja palaute sekä tutkimuksen vaikuttavuus. Temaattisessa osassa analysoidaan aiheenvalintoja, lähestymistapoja, tutkimusmenetelmiä, monialaisuutta ja empiiristä tutkimusotetta, toimivuuden arviointeja sekä tutkimuksen kriittisyyttä. Lopuksi pohditaan prosessioikeuden tulevaisuutta, etenkin tutkimuksen kehittävää roolia.

Risto Koulu on prosessioikeuden professori emeritus (Helsingin yliopisto). Kirjan esitys keskittyy hänen aktiivisen tutkijauransa aikaan (1980-).

Kirjassa analysoidaan myös prosessioikeuden hulluiksi vuosiksi kutsuttua ajanjaksoa eli nopean uudistamisen ja uudistumisen kautta. Luku on luettavissa tästä. Kirjan sähköinen laitos ilmestyy ensi kuussa COMIn julkaisusarjassa ja on sieltä luettavissa ja vapaasti ladattavissa.

Edellisessä uutisessa viitattiin ed. Heikki Kääriäisen mietelmään ”Kehitystä olla pittää”, joka ei enää ole kovin tunnettu. Sen alkuperää ja kontekstia on kyselty. Sanonta kylläkin mainitaan muun muassa ”Suomalaisessa fraasisanakirjassa” (1975). Kääriäinen sisällytti sen kansanomaiseen ja savon murteella esitettyyn puheeseensa, jolla hän vastusti perämoottorien käytön kieltämistä järvialueilla.

7.9.2023

Valitut uutiset 2017–2022 – toinen painos ilmestynyt

Uutiskokoelman toinen painos on ilmestynyt. Se on ladattavissa tästä. Alkuperäistä aineistoa on täydennetty vuoden 2022 lopulla julkaistuilla kirjoituksilla, mutta kaikki ensimmäiseen painokseen sisältyneet kirjoitukset on otettu toiseenkin painokseen.

Alkusanat toiseen painokseen

Valitut uutiset 2017–2022 on saanut melkoisesti lukijapalautetta. Julkaisun ideaa on kiitelty, ja kevyttä julkaisuformaattia (A4-koko kierrekansissa) on sitäkin pidetty näppäränä. Uutiskoostetta on kuulemma helppo lukea esimerkiksi työmatkoilla. Mitä tulee sisältöön, uudelleenjulkaistuja uutisia on sanottu pääsääntöisesti kiinnostaviksi. Tosin moitteita ovat saaneet ”vanhentuneiksi” todetut kirjaesittelyt ja kirja-arviot: niiden tilalle on toivottu uudempia ja ”yleisempiä” uutisia. Tässä toisessa painoksessa viimeinen toivomus on otettu varteen. Painokseen on lisätty kahdeksan uutista, joita ei ollut ensimmäisessä painoksessa. Kaikki nämä uutiset ovat vuodelta 2022, joten ne toivottavasti ovat pitkään ajankohtaisia. Uudet uutiset ovat kuitenkin kasvattaneet melkoisesti sivumäärää. Jotta myös toinen painos olisi helppo- lukuinen, siitä on jätetty pois ensimmäiseen painokseen otetut luettelo COMIn julkaisemista kirjoista sekä kuvatekstit-osio. Julkaisuluettelo on muutoinkin löydettävissä yksikön kotisivulta, ja kuvateksteistä tehdään sivulle oma erillinen tiedosto. Julkaisun sivumäärä on tästä huolimatta paisunut siinä määrin, että toinen painos ilmestyy niin sanotussa COMIn pikkusarjassa. Kirjan taitosta on huolehtinut Kalle Järvenpää Design. Johanna Kerola on auttanut uuden aineiston kokoamisessa; hän on myös antanut neuvoja siitä, miten toinen painos kannattaa julkaista. Kiitän heitä molempia.

Porthaniassa elokuussa 2023 Risto Koulu

26.8.2023

”KEHITYSTÄ OLLA PITÄÄ” – prosessioikeuden tutkimuksen kuva

COMIn julkaisusarjassa ilmestyy ensi kuussa Risto Koulun teos

”SE ON VAIN PROSESSIA”. Prosessioikeuden tutkimuksen lyhyt sykli: lainopista konfliktihallintaan.

Kirja käsittelee suomalaista prosessioikeuden tutkimusta. Se alkaa 1980-luvun vanhasta hyvästä ajasta, ylittää 1990-luvun uudistusten hullut vuoden sekä päätyy 2020-luvun monialaiseen ja empiirisesti sävyttyneeseen konfliktinhallinnan tutkimukseen. Kirja on paljolti prosessioikeuden tutkimuksen tutkimusta eli niin sanottua tieteenteoriaa, vaikka siinä on review-henkistä tutkimuksen analyysia sekä hieman aatehistoriaakin. Kirjan kuva prosessioikeudesta on persoonallinen: kirja ei väitä olevansa prosessioikeuden tutkimuksen virallinen historia. Toki kaikki kuvaukset menneisyydestä ovat lopulta henkilökohtaisia. Moni muistaa asiat eri tavalla tai ainakin antaa tapahtumille eri merkityksen.
Esitys jakaantuu kahteen osaan, yleiseen ja temaattiseen. Yleisessä osassa huomionsa saavat tutkimussuuntaukset, julkaisukanavat, tutkimuksesta tehdyt arviot ja palaute sekä tutkimuksen vaikuttavuus. Temaattisessa osassa analysoidaan aiheenvalintoja, lähestymistapoja, tutkimusmenetelmiä, monialaisuutta ja empiiristä tutkimusotetta, toimivuuden arviointeja sekä tutkimuksen kriittisyyttä. Lopuksi pohditaan prosessioikeuden tulevaisuutta, etenkin tutkimuksen kehittävää roolia.

Risto Koulu on prosessioikeuden professori emeritus (Helsingin yliopisto). Kirjan esitys keskittyy hänen aktiivisen tutkijauransa aikaan (1980-).

Yksi kirjan luvuista hahmottaa prosessioikeuden tutkimuksen suuntautumista ja pirstoutumista vuoden 1993 jälkeen. Luku on etukäteen luettavissa tästä. Itse kirja julkaistaan sähköisenä versiona. Se on ilmestyttyään luettavissa ja ladattavissa tältä kotisivulta. Mietteen ”Kehitystä olla pittää” esitti alun perin ed. Heikki Kääriäinen 1930-luvulla eduskuntakeskustelussa.

18.8.2023

Huonosti harkittu lainuudistus

Prosessilainsäädäntöä rikastutettiin vuonna 2015 uudella tuomioistuinmaksulailla (1455/2015). Laki korvasi aikaisemman vuodelta 1993 periytyneen lain (701/1993). Uudistus ei ollut niin tekninen, miltä se näytti. Siinä nimittäin yhtäältä korotettiin tuomioistuinten perimiä maksuja asiakkailtaan eli asianosaisilta, toisaalta taas maksupohjaa laajennettiin. Yhä useammat asiaryhmät tulivat toisin sanoen maksullisiksi. Uutta lakia perusteltiin sillä, että näin tuomioistuimista saataisiin pois ”turhat” asiat. Tavoite on sinänsä erinomaisen kannatettava, kunhan vain joku pystyy sanomaan, mitkä asiat ovat turhia, mitkä taas ei-turhia. Oikeuden hakijan ja tuomioistuimen näkemyksissä on varmasti kanjonin kokoinen kuilu. Jos tuomioistuin pääsisi määräämään turhat (eli selvät, vähäpätöiset ja niin edelleen) asiat, juttulistalle ei montaa asiaa jäisi. Maksu-uudistuksella oli toki myös valtiontaloudelliset motiivinsa, vaikka niitä ei tuotu yhtä selkeästi esiin. Tuomioistuinten asiakkaat haluttiin saada maksamaan enemmän tuomioistuinlaitoksen kustannuksista: nykyisinhän he maksavat laskutavasta riippuen niistä neljänneksen tai viidenneksen.

Uudistus toteutui jokseenkin totaalisessa hiljaisuudessa: se ei tuntunut kiinnostavan sen enempää oikeuspolitiikan harrastajia (niitäkin Suomessa on) kuin tutkijoitakaan. Joku yksittäinen häirikkötutkija huomautteli kylläkin siitä, että korotetut maksut ja asioiden laajennettu maksullisuus ovat oikeuksiin pääsyn esteitä. Ne nostavat oikeudenkäyntikynnystä entisestään. Kynnys nousee etenkin hallintolainkäytössä, jossa rahalliset intressit ovat pieniä (esim. pysäköintivirhemaksu). Yleinen lainkäyttökään ei tältä vaikutukselta välty. Vaikka oikeudenkäyntimaksut ovat sinänsä suhteellisen vähäiset, ne saattavat yksittäisessä asiassa katkaista kamelin selän. Kansalainen ei toisin sanoen käytä niitä oikeussuojakeinoja, joita laki hänelle suo ja joihin hänen itse asiassa pitäisi turvautua. Hiljaisuus oli yllättävää. Muissa maissa vastaavat uudistukset nimittäin ovat johtaneet kansalaispolemiikkiin, joka on vetänyt vertoja woke-teemojen mielipiteenvaihdolle.

Tässäkin siperia opettaa tai oikeammin opetti. Oikeudenkäytön kehitystyöryhmän arviomuistio vuodelta 2022 pani merkille, että määrät olivat joissakin asiaryhmissä selvästi pudonneet. Työryhmä arveli varovaiseen sävyyn, että se saattoi johtua maksu-uudistuksesta. Lempeä kritiikki hautautui virallisaineistoon, ja siihen perehtyivät enintään alan tutkijat. Erilaisilla arviomuistioilla on tunnetusti harvalukuinen lukijakunta. Kissan kuitenkin nosti pöydälle kaninkokoisia kirjaimia käyttävä Helsingin Sanomien artikkeli ”Lähestymiskiellon hakemusmäärät romahtivat edellisessä uudistuksessa” (HS 5.8.2023). Alaotsikko paljasti syyllisen romahdukseen ”Hakemusten määrä vähentynyt maksu-uudistuksen jälkeen”. Myös itse uutisessa oikeusministeriön todettiin uskovan, että lähestymiskieltojen määrää oli vähentänyt nimenomaan vuonna 2016 voimaan tullut maksu-uhka.

Oikeusministeriö ansaitsee kiitokset tunnustuksestaan: suomalaiseen oikeuskulttuuriin kuuluu tai oikeammin on kuulunut, että lainvalmistelussa tehtyjä virheitä ei myönnetä. Jos hyvin käy, virheet vaivihkaa korjataan seuraavissa uudistuksissa. Aika näyttää, milloin maksu-uudistus saa korjaussarjansa ja millainen se on. Myös uutisessa oikeusministeriön edustaja lupailee, että lähestymiskiellon hakeminen palaa kokonaan maksuttomaksi lokakuussa. Vuotta ei sanota, mutta se lienee kuluva vuosi. On kuitenkin syytä muistaa, että lähestymiskieltoasiat ovat vain yksi eikä edes kovin tyypillinen esimerkki nousseesta oikeudenkäyntikynnyksestä.

Virheitä ja erehdyksiä tulee myös lainsäännössä, se ei ole uusi havainto. Tässä yksittäistapauksessa ihmetyttää lähinnä kansalaiskeskustelun ja kaikkinaisen oikeuspoliittisen kritiikin puuttuminen, kun kysymyksessä on kuitenkin merkittävä uudistus. Oikeussosiologi kenties ymmärtää hiljaisuuden ja selittää sen luonnolliseksi seuraukseksi oikeuspolitiikan ja prosessioikeuden tutkimuksen järjestelmäkeskeisyydestä: lainkäyttöä ajatellaan vain tuomioistuinten näkökulmasta. Fyysikko ei löydä syyllistettäviä. Hänen mielestään prosessilainsäädäntö on tyypillinen kaoottinen systeemi. Yhteen kohtaan tehty muutos heijastuu systeemissä toiseen kohtaan, usein vahventuneena, toisin sanoen kysymys on oikeudellisesta perhosvaikutuksesta. Näitä heijastuksia ja niiden voimakkuutta ei kyetä ennustamaan tai hallitsemaan. Näin saattaa yleensä olla, mutta tässä tapauksessa kuviteltu ekskulpaatio ei vakuuta. Maksu-uudistuksessa potentiaalinen kausaliteetti oli alusta alkaen niin ilmeinen, että vaatii melkoista tahdonlujuutta olla sitä huomaamatta tai oikeammin olla siitä välittämättä. Sitä paitsi: tarkoituskin oli päästä eroon ”turhista” asioista. Jonkun mielestä lähestymiskieltoasiat saattavat hyvinkin olla tuomioistuimen näkökulmasta ”turhia”. Pohjalla olevat parisuhteen tai laajemmin ihmissuhteen ongelmat kun tulisi kyetä hoitamaan keskustelemalla, ehkä terapiasta apua hakien. (Varmuuden vuoksi totean, että tämä ei ole henkilökohtainen mielipiteeni. Lähestymiskiellon saamista tulisi päinvastoin helpottaa ja sen rikkomisen seurauksia koventaa. Ensimmäisessä auttaisi suuresti se, että maallikko voisi hoitaa lähestymiskieltoasiansa itse. Tällä hetkellä hän tarvitsee siihen, minkä uutinenkin kertoo, lakimiesapua. joka taas jälleen maksaa. Asiana lähestymiskielto on helppo ja maallikonkin hoidettavissa. Eri asia on, että lähestymiskiellosta saa, kuten ratkaisu KKO 2023:21 osoittaa, lakimiesvoiminkin aikaan sellaisen lainopillisen sotkun, jossa korkein oikeuskin on kovilla.)

Risto Koulu

18.8.2023