Ammattiliiton oikeusavun katkera tee

Harva jos kukaan kykenee niin harmoniseen elämään, että hän ei koskaan joudu tai tule vedetyksi jonkinasteiseen kiistaan. Kiistojen vakavuusaste kuitenkin vaihtelee suuresti. Tavalliselle ihmiselle kohtalokkaimmat riidat saavat alkunsa joko asuntokaupoista tai työsuhteen erimielisyyksistä. Tosin mediajulkisuudessa eniten huomiota ovat herättäneet niin sanotut kuluttajariidat. Vaikka ne joskus pahasti ärsyttävät, kokonaisuuden kannalta tällaiset elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliset kiistat ovat kuitenkin kohtalaisen vaarattomia. Niissä on aina exit-mahdollisuus eli asian sillensä jättäminen, toisin sanoen luovuttaminen. Vakavissa riidoissa tätä mahdollisuutta ei ole, vaan kansalainen on joko pakotettu aloittamaan oikeudenkäynnin tai hänet pakko-osallistetaan oikeudenkäyntiin, jonka riidan vastapuoli käynnistää. Oikeudenkäynnissä on voimassa ne exiant -periaate: niistä ei menetyksittä irtaannuta.

Tutkimuksessa on katsottu, että näissä vakavissa riidoissa Suomen oikeussuojajärjestelmä pettää pahemman kerran: tappio pitkällisessä oikeudenkäynnissä on, kiitos prosessilain hävinneelle säätämän ankaran kuluvastuun, taloudellinen katastrofi tavalliselle kuluttaja-palkansaajalle. Omankin asianajamisen rahoittaminen oikeudenkäynnissä tuottaa suuria vaikeuksia niille, joiden sukunimi ei ole Fugger tai Rothschild. Voittokaan ei anna asianosaisille tavallisesti täyttä korvausta siitä, mitä oikeuksiin pääsy on hänelle maksanut. Ja määrättyjen oikeudenkäyntikulujen periminen on luku sinänsä. Kotimaisia tutkimuksia tästä ei ole, mutta ulkomaisten mukaan vielä kolme vuotta oikeudenkäynnin jälkeen valtaosa sen voittajista peräsi heille tuomittuja korvauksia.

Kritiikin kohteeksi joutunut oikeussuojajärjestelmä tavallisesti vetäytyy siilipuolustukseen, jossa oikeudenkäynnin riskejä väheksytään. Työsuhteen erimielisyyksissä tällainen väheksyminen ei ole niin onttoa kuin normaalisti. Oikeudenloukkauksen, todellisen tai kuvitellun, kohteeksi joutunut työntekijä saa, näin sanotaan, tarvittaessa oikeudellista apua ammattiliitoltaan. Valtaosa suomalaisista on jonkun liiton jäsen, ja jokainen kunnollinen ammattiliitto tarjoaa oikeusapua jäsenilleen. Liiton tukeen myös laajalti luotetaan (”kyllä se liitto jäseniään auttaa”). Totta on, että laajamittainen oikeusapu on oikeastaan viimeinen etuus, jota ammattiliitto nykyisin jäsenilleen tarjoaa.

Suomen Kuvalehden artikkeli ”Liittojen katkera ero” (SK 5 4.2.2022) karistaa lukijasta harhakuvitelmat. Artikkeli antaa realistisemman ja monen mielestä synkemmän kuvan ammattiliiton oikeusavun tuomasta suojasta. Artikkelin vakuuttavuutta lisää se, että huomiot oikeusavusta esitetään ohimennen niitä sen enempää selittelemättä ja peittelemättä. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhujaa suorastaan hämmästyttää se piittaamattomuus ja itsestään selvyys, jolla artikkelissa suhtaudutaan siihen, että oikeudenkäyntinsä hävinnyt työntekijä joutuu maksamaan lähes 200 000 euroa vastapuolensa (eli työnantajan) oikeudenkäyntikustannuksia. Asiantilaa ei edes paheksuta. Lukija saa pikemminkin vaikutelman, että asiantila on, ellei ehkä hyvä niin ainakin luonnonlain kaltainen välttämättömyys: asiat ovat olleet näin, eikä niitä voida muuttaa.

Tutkija panee merkille, kuinka hyvin rakenteelliset heikkoudet ammattiliiton oikeusavussa nousevat artikkelissa esiin. Ensiksikin ammattiliiton oikeusavun enimmäismäärä on kotivakuutuksen luokkaa eli 15 000 euroa, jolla ei kovin kummoista oikeudenkäyntiä rahoiteta. Totta kylläkin on, että monilla liitoilla enimmäismäärä on korkeampi tai sitä ei ole ollenkaan. Toiseksi ammattiliiton oikeusavun saaminen on, toisin kuin julkisen oikeusavun, harkinnanvaraista: liitto päättää, kenelle se suo oikeusavun etuuksia. Siihen vaikuttaa oikeudenkäynnin menestymisennuste, asian merkitys liiton jäsenkunnalle sekä jäsenen asema ammattiliitossa (tätä ei kylläkään säännöissä mainita). Ammattiliittonsa kanssa riitaantunut työntekijä ei apua hevin saa. Artikkelissa nousee esiin myös tutkimuksessa huomaamatta jäänyt ongelma: milloin liiton katsotaan sitoutuneen oikeusavun antamiseen? Artikkelin tapauksessa jäsen oli saanut liiton edustajalta sähköpostiviestin, jossa vakuutettiin, että ”pidämme sinusta huolta  et joudu vararikkoon tämän takia”. Näin onneton työntekijä sai riesakseen vielä uuden riidan siitä, oliko tämä viesti ymmärrettävä sitoumukseksi antaa oikeudellista apua ja jos se oli, mistä rahamäärästä ammattiliitto sen perusteella vastasi. Ilmiö tunnetaan tutkimuksessa nimellä ”riita riidassa”.

Artikkelissa nousee esiin myös fundamentaalinen ongelma siitä, onko liitolla omia juristeja oikeusapua varten vai ostetaanko kyseiset palvelut ulkopuolelta, eli käytännössä asianajotoimistoilta. Liittojen oikeusavun hyvä maine on johtunut paljolti siitä, että liitto on käyttänyt oikeusapuun omia lakimiehiään. He ovat erikoistuneet jäsenkunnan (eli kyseisten työsuhteiden) erimielisyyksiin. Ammattiliittojen omat lakimiehet ovat tämän erityisasiantuntemuksensa takia vaarallisia vastustajia yleispraktiikkaa harjoittavalle lakimiehelle, vaikka tämän asianajotaktinen taito saattaa olla astetta korkeampi. Jos ulkoistamisella haetaan kustannussäästöjä (kuten artikkeli antaa ymmärtää), halvin tarjous luultavasti voittaa. Halvalla taas ei saa, ellei onni ole myötä, hyvää ja erikoistunutta palvelua asianajamismarkkinoillakaan.

Ohimennen todettakoon, että uutisen otsikko on mukaelma klassikkoelokuvan ”The Bitter Tea of General Yen” (1933) nimestä. Elokuvan teemana on naiivien kuvitelmien romahtaminen. Elokuva, joka aikanaan esitettiin myös Suomessa kontekstinsa totaalisesti hukkaavalla nimellä ”Myrsky yli Aasian”, on sittemmin valittu sadan kaikkien aikojen parhaan elokuvan listalle – upea saavutus lähes sata vuotta vanhalle pienen budjetin ja tuntemattomien näyttelijöitten elokuvalle!

Risto Koulu