Oikeuden ulkoiset rakenteet: rakennuksista portaaleihin ja alustoihin

Tuomioistuimet ovat aina olleet oikeustieteen ja etenkin prosessioikeuden tutkimuksen keskiössä: tuomioistuimet ovat oikeuden ultima ratio (tähän tekisi mieli lisätä vielä perinteinen regum). Mutta myös muut tieteenalat ovat olleet kiinnostuneita tuomioistuimista. Kiinnostus on toisinaan johtanut monialaisiin ja monitieteisiin tutkimuslinjoihin, joihin oikeustiedekin on kantanut kortensa. Tosin oikeustieteelle on jäänyt lähinnä huutolaispojan paikka. Oikeustiedehän on muiden tieteenalojen mielestä metodisesti kehittymätön ja kummallisen normatiivisuuden teorian pilaama. Näitä uusia tutkimuslinjoja ovat (tässä ei haeta niille suomenkielisiä nimiä): court governance, court etnography, court symbolism ja tässä uutisessa esille otettava court architecture. Juristien vähäinen kontribuutio näillä tutkimuslinjoilla on pitänyt huolen siitä, että ne eivät ole juristeja myöskään luetuttaneet.  

Eniten sanottavaa juristeille on court governance -tutkimukselle. Sen tutkimuskohteena on tuomioistuimen johtaminen. Tuomioistuimet ovat isoja organisaatioita, ja samalla varsin kummallisia johdettavia. Johtamisteoriat kun on kehitetty yrityksiä varten, joskin julkisyhteisöjen johtaminen on sekin ollut tutkimuskohteena, usein myös leikinlaskun aiheena. Parkinsonin ”johtamisteoriat” ovat huumorin alalla samanlaisia klassikoita kuin Monty Pythonin sketsit eri ministeriöistä. Jopa julkisyhteisöjen sarjassa tuomioistuimet ovat kuitenkin erityisen outoja johdettavia. Tuomioistuimet ovat asiantuntijayhteisöjä, joissa asiantuntijoilla eli tuomareilla on suuri vapaus järjestää työnsä miten haluavat. Tuomarikunta myös vastustaa kaikenlaista puuttumista työhönsä vetoamalla tuomareiden riippumattomuuteen. Myös court etnography -tutkimus kiinnostaa juristeja, kun he siihen perehtyvät tai perehtyisivät. Siinä tutkitaan tuomioistuimissa vallitsevia asenteita ja alakulttuureita, jotka voivat olla kaukana siitä, mitä tuomioistuinvirasto tai prosessioikeuden tutkija naiivisti uskoo. Kuten nimi osoittaa, tutkimuslinja lainaa menetelmiään niin sanotusta kansatieteestä. Tuomioistuimia tutkitaan samoin menetelmin kuin Papua-Uuden Guinean vuoristoheimoja, ehkä yhtä yllättäviä tapoja ja rituaaleja löytäen. Onpa jopa court geography -niminen tutkimuslinja löytänyt tutkijansa ja yleisönsä. Tutkimuslinja katsoo tuomioistuimien maantieteellistä sijoittumista, miten tiheä verkon on oltava ja mihin tuomioistuimet sijoitetaan. Historiallisista syistä tuomioistuimet ovat usein väärillä paikkakunnilla, ja niitä on liikaa tai liian vähän riippuen siitä, keneltä kysytään. Oikeudellisen maantieteen tutkija on tosin sitä mieltä, että tuomioistuimia on aivan liikaa, oli maa mikä tahansa. Moderni tietotekniikka ja helppo liikkuminen ovat vähentäneet lähituomioistuimen tarvetta – etenkin kun valtaosa kansalaisista ei koskaan käy tuomioistuimessa asioimassa.     

Court architecture -tutkimuskin kuulostaa kummalliselta tutkimuslinjalta, eikä siitä ole pohjoismaissa puhuttu. Tutkimuslinja on kuitenkin noussut viime vuosina kansainvälisen agendan kärkeen. Tuomioistuinten rakennukset ja sisätilat nimittäin kuvastavat suhdettamme lainkäyttöön ja tuomioistuimiin. Vastaavaa merkitystä on haettu muun muassa vankiloiden ja rautatieasemien arkkitehtuurista. Vankilat heijastavat aikamme ja aikansa kriminologiaa, rautatieasemat ja pian kai lentoasemat suhdettamme matkustamiseen. Arkkitehtuuri ymmärretään tässä kohdin laajasti: siihen kuuluvat itse rakennukset, niiden sisätilat sekä oikeussalin jäsentyminen. Jälkimmäistä muokkaa tällä hetkellä ja kovalla kädellä oikeudenkäyntiteknologian räjähdysmäinen kasvu. Oikeussalin perinteinen jäsentely ei ota sitä huomioon. Oikeussalissa on erotettu asianosaisille, oikeudenkäynnin ammattilaisille ja tuomareille omat alueet, joilla heidän on periaatteessa pysyttävä. Monissa maissa tuomarit eristetään muista läsnäolijoista korkealla kaiteella, ja heidät sijoitetaan korokkeelle pitkän pöydän taakse. 

No, se sisätiloista, tuomioistuinten rakennukset ovat näkyvin osoitus siitä, miten suhtaudumme lakiin ja lainkäyttöön. Skaala on laaja: alkaen common law -maiden uusklassisista palatseista romaanisten maiden synkkiin oikeustaloihin. Pohjoismaissa tuomioistuimet eivät perinteisesti ole rakennuksilla komeilleet. Nuhruisista käräjähuoneistoista ja nukkavieruista raastuvanoikeuksista on onneksi päästy, vaikka vanhempi lakimiespolvi ne totisesti muistaa. Nykyiset oikeuden tilat ovat karun asiallisia, niitä on vaikea erottaa verotoimistoista ja kunnantaloista. Tämä on tavallaan johdonmukaista: pohjoismaissa tuomioistuimet eivät ole koskaan olleet tärkeitä vallankäyttäjiä tai merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Tosin tutkija näkee ensimerkkejä muutoksesta: tuomioistuimille on siirtymässä sellaisia asioita, esimerkkinä ympäristönsuojelu, jotka kuuluisivat ratkaistaviksi poliittisissa prosesseissa. Eri asia on, onko se hyvää vai huonoa kehitystä. Tutkija sitä ainakin epäilee. Jos Kreml ei ole, kuten Paasikivi sanoi,  raastuvanoikeus, raastuvanoikeus (tai nykyisin käräjäoikeus) ei ole myöskään ympäristöpolitiikassa demokraattinen päätöksentekijä. 

Oli miten oli, oikeuden arkkitehtuurin kultakausi on selvästi ohi, loisteliaita oikeuspalatseja ei enää tulla rakentamaan. Rituaaleja palvelevat sisätilojen järjestelyt vähitellen katoavat sieltäkin, missä niitä vielä on. On kuitenkin ilmeistä, että digitalisaatio muuttaa perustavasti oikeuden arkkitehtuuria. Jos sähköinen oikeudenkäynti ja etäosallistuminen päätöksentekoon yleistyvät, tuomioistuinten rakennuksista katoavat aluksi oikeudenkäyntisalit ja sitten neuvotteluhuoneet. Sähköiseen oikeudenkäyntiinhän tarvitaan vain tietokone, ja sekin saa sijaita missä tahansa. Jos vielä tuomareiden etäosallistuminen päätöksentekoon sallitaan, yhteistä päätösneuvotteluakaan ei enää nähdä. Neuvottelutiloja tarvitaan vain kahvitaukoihin. Tulevaisuuden tuomioistuin on näin rivi työhuoneita tuomareille ja muulle henkilökunnalle. Ja etätyöskentelyn yleistyessä kysytään, mihin työhuoneitakaan enää kaivataan. Pahimmassa tapauksessa tuomioistuimesta on vuosisadan puolivälissä jäljelle vain muistokyltti rakennuksen ulkoseinällä sekä joukko digitaalisia portaaleja ja alustoja. 

Tämä ei pelkästään ole arkkitehtuurin harrastajien menetys. Totta kylläkin on, että tuomioistuinrakennusten kadotessa katoaa myös paljon kulttuurihistoriaa.  Suomessa tuomioistuimiin ei ole sitoutunut siinä määrin historiaa ja kulttuuria kuin vanhan kulttuurin maissa. Keskeinen kysymys kuitenkin kuuluu, miten suhteemme oikeuteen ja lainkäyttöön muuttuu, kun kumpikaan eivät enää esineellisty rakennuksina, istuntosaleina taikka tuomareiden neuvottelutiloina tai työhuoneina. Virtuaalista lainkäyttöä voidaan katsoa sekä tuomariprofession (ja yleisemmin lakimieskunnan) että suuren yleisön kannalta. Missä määrin lainkäytön legitimiteetti on kiinni oikeuden ”paikasta”? Legitimiteetti on ensiarvoisen tärkeä. Jos se katoaa, kaikki ”kuninkaan miehet” eivät pysty pitämään sen enempää Tyyristylleröä kuin oikeuttakaan aidan päällä. Kittilän kunnallishallinto ja saamelaiskäräjien vaaliluettelo -jupakka osoittavat, mitä seuraa, kun viranomaiset eivät noudata tuomioistuinten päätöksiä. 

Suomessa legitimiteetti ei ehkä ole kiinni rakennuksista eikä istuntosaleista. Ne eivät ole tärkeitä, vaan lailla on 1800-luvun perintönä itseisarvonsa. Suomalaiset ovat melkoisia legalisteja vielä nykyisinkin, monet maallikot suuremmassa määrin kuin lakimiehet. Äärilegalistisia mielipiteitä kuulee enimmäkseen ei-lakimiehiltä. Asia voi olla toisin Yhdysvalloissa, joissa laki tuntuu esineellistyvän. Siellä ei julkaista ensimmäistäkään uutista oikeusasioista, jossa ei olisi kuvaa oikeusrakennuksista, yleensä korkeimmasta oikeudesta tai vastaavasta osavaltion oikeudesta. Jos legitimiteetti horjuu, se korjataan kuvalla tuomareista virkakaavuissaan. Tapa on levinnyt Suomeenkin, joskaan lukija ei rakennusten kuvista vaikutu. Kuvateksti on tarpeen, koska kuvassa voisi olla mikä tahansa virasto tai paremmanpuoleinen ostoskeskus. 

Sen sijaan tuomioistuin on rakennuksena ja paikkana tärkeä tuomareille. Siellä tuomarit tapaavat toisinaan, siellä omaksutaan tuomarinideologia, ja siellä opitaan tuomarin vaikea taito. Tuomioistuin on sekä työyhteisö että sosiaalinen yhteisö, samalla tavalla kuin akateemiset yhteisöt aikanaan olivat, ennen kuin kotityöskentely taas alkoi yleistyä. Tuomari ilman tuomioistuintaan on käsitteellinen mahdottomuus. Jos tuomioistuimet muuttuvat virtuaalisiksi alustoiksi, voidaan kysyä, onko meillä enää tuomareita vai olemmeko siirtyneet lakiteknikoiden aikaan. Tuomarit siis tarvitsevat kouriintuntuvan tuomioistuimensa, vaikka tuomioistuin ei ehkä enää kaipaa tuomareita nykyisessä merkityksessä eli omistautuneena ammattikuntana. 

Risto Koulu          

Kirjallisuutta:
Koulu, Riikka: In Search of Living Law – How Should We Design for (Digital) Legal Interaction? Digital Society 3/2024.
Mignot, Claude: Architecture of the 19th Century. Evergreen 1983.
Mulcany, Linda: Legal Architecture. Justice, due process and the place of law. GlassHouse Book 2011.
Letto-Vanamo, Pia – Honkanen, Timo: Lain nojalla ja kansan tuella. Tuomiokuvi oikeudenkäytöstä ennen suurta uudistusta. EDITA 2005.

Asiasanat: tuomioistuintutkimus, oikeuden tilat, oikeusarkkitehtuuri, virtuaalinen tuomioistuin, luottamus tuomioistuimiin, paikantuva oikeus