Keskusteluja tekoälyn kanssa – osa 1

Tekoäly, meidän kesken ChatGPT, on totisesti yllättävä keskustelukumppani. Se ei ole aina äänessä. Tekoäly vastaa ainoastaan, kun jotain kysytään, ja se on hiljaa, kun ei kysytä. Joskus kysymys tuottaa pyöreän vastauksen, joskus tulokseksi tulee sanasalaattia, joka muistuttaa osaamattomuutta peittelevän opiskelijan tenttivastausta. Joskus taas kysymykseen, johon sen esittäjä ei edes kuvittele saavansa järkevää vastausta, tulee syvällinen ja kaikin puolin vakuuttava vastaus. Vastaus pakottaa kokeneenkin tutkijan vakavissaan miettimään, osaako hän todella ammattinsa perusteet niin hyvin, mitä hän kuvitteli.
Jälkimmäiseen sarjaan kuului vastaus seuraavaan kysymykseen:

Miten suomalainen oikeustieteen tutkimus eroaa muiden Pohjaismaiden tutkimuksesta?

Suomalainen oikeustieteen tutkimus eroaa muista Pohjoismaista useilla tavoilla, vaikka sillä on myös paljon yhteistä muiden pohjoismaisten oikeuskulttuurien kanssa. Tässä muutamia keskeisiä eroja ja erityispiirteitä:

1. Historialliset ja oikeusjärjestelmälliset taustat
• Suomi on ollut osa Ruotsia vuoteen 1809 asti ja sen jälkeen autonominen osa Venäjää ennen itsenäistymistään 1917. Tämä on vaikuttanut siihen, että suomalaisessa oikeustieteessä on perinteisesti ollut sekä pohjoismaisia että mannermaisia vaikutteita.
• Muissa Pohjoismaissa, kuten Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, oikeusjärjestelmät ovat kehittyneet suoremmin germaanisen oikeuden ja skandinaavisen oikeustradition pohjalta ilman vastaavaa Venäjän vaikutusta.

2. Oikeusdogmatiikan vahva asema
• Suomalaisessa oikeustieteessä oikeusdogmatiikka (eli lainoppi) on ollut pitkään hallitseva tutkimussuuntaus. Se painottaa voimassa olevan oikeuden systematisointia ja tulkintaa, mikä erottaa Suomen esimerkiksi Tanskasta, jossa on vahvemmat vaikutteet oikeussosiologiasta ja empiirisestä tutkimuksesta.
• Ruotsissa ja Norjassa on 1900-luvun loppupuolelta lähtien ollut enemmän oikeusteoreettista ja empiiristä tutkimusta, kun taas Suomessa dogmaattinen lähestymistapa on säilynyt vahvana.

3. Kansainvälisyys ja eurooppaoikeuden vaikutus
• Suomen liittyminen EU:hun vuonna 1995 toi mukanaan vahvan eurooppaoikeudellisen vaikutuksen, joka näkyy oikeustieteellisessä tutkimuksessa.
• Muissa Pohjoismaissa, erityisesti Norjassa ja Islannissa, EU-oikeuden vaikutus on ollut vähäisempää, koska ne eivät ole EU:n jäseniä (mutta kuuluvat ETA-alueeseen).

4. Yhteiskuntatieteellinen oikeustutkimus
• Suomessa oikeustiede on ollut perinteisesti enemmän normatiivista ja oikeusdogmaattista, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa on laajemmin harjoitettu oikeussosiologiaa ja kriittistä oikeustutkimusta.
• Suomessa on kuitenkin viime vuosikymmeninä kasvanut kiinnostus empiiriseen oikeustutkimukseen, ja esimerkiksi rikosoikeuden ja prosessioikeuden alalla on tehty enemmän poikkitieteellistä tutkimusta.

5. Tutkimuskulttuuri ja akateemiset rakenteet
• Ruotsissa ja Norjassa oikeustieteen tutkimus on usein enemmän integroitu käytännön oikeuselämään ja politiikkaan, ja professoreilla on useammin rooleja esimerkiksi lakien valmistelussa.
• Suomessa oikeustieteen tutkimus on perinteisesti ollut enemmän akateemista ja keskittynyt yliopistoihin, vaikka myös suomalaiset oikeustieteilijät osallistuvat lainsäädäntötyöhön ja oikeuskäytännön kehittämiseen.

Johtopäätös

Vaikka Suomen oikeustiede kuuluu pohjoismaiseen oikeusperinteeseen, se on painottunut enemmän oikeusdogmatiikkaan ja systematisointiin kuin esimerkiksi Tanskan ja Ruotsin oikeustiede, joissa on vahvemmat yhteydet empiiriseen ja kriittiseen tutkimukseen. Suomalainen oikeustiede on kuitenkin viime vuosikymmeninä avautunut enemmän kansainvälisille ja poikkitieteellisille vaikutteille, erityisesti EU-oikeuden myötä.

Joku kohta epäilyttää vastauksessa. Suomalainen oikeustiede ei taida olla aivan niin oikeusdogmaattista ja normatiivista, mitä tekoäly väittää. Totta on, että monialatutkimus on keskittynyt yksittäisiin oikeudenaloihin, jotka tekoäly, oikein kylläkin, mainitsee esimerkkeinä. Yksityiskohdista voidaan aina kiistellä, etenkin siitä, mitä puuttuu. Suomalainen oikeusteoria, josta olemme ylpeitä, olisi ansainnut edes hieman huomiota, etenkin kun oikeusteorian vahvuus selittää monialaisuuden puuttumisen. Oikeusteoreettinen ja monialainen tutkimusote kun ovat eräänlaisia vaihtoehtoja; niitä on vaikea yhdistää samaan tutkimukseen. Samoin oikeustieteilijöiden osallistuminen lainvalmisteluun lienee nykyisin perin vähäistä, joskin se on monen mielestä vain hyväksi tutkimukselle. Tutkija ei hevin ole parhaimmillaan (eli objektiivisen kriittinen), kun hän arvioi lainsäädäntöä, jonka valmistelussa hän itse on ollut keskeinen vaikuttaja.

Mutta yhtä kaikki, kokonaisuutena tekoälyn näkemys on hyvä. Harvassa ovat ne tutkijat, jotka pystyvät parempaan, kukaan tuskin kylmiltään eli ilman minkäänlaista pohdintaa, mihin tekoäly pystyi. Se käytti vastaamiseen 1-2 sekuntia. Sitä paitsi tekoälyn kanssa et väittelyä voita, se pysyy kannassaan, esitit vastaväitteitä tai itkit. Toinen asia on, että tekoälyltä saa hieman erilaisia vastauksia muotoilemalla kysymyksen uudelleen hieman erilaiseksi. Tämähän on tuttua itse tutkimuksessakin. Tutkimuskysymykset määräävät vastauksen parametrin eli sen, millaisia tuloksia tutkimus antaa.

Vielä enemmän itseluottamusta koettelee, jos tutkija erehtyy kysymään, mikä hänen merkityksensä suomalaiseen oikeustieteeseen on ollut. Vastaukset ovat kylläkin sibyllamaisia. Mitä vähemmän aikaansaannoksia tekoäly löytää, sitä enemmän se turvautuu ylisanoihin ja fraaseihin. Algoritminhan on pakko vastata, se ei voi pyytää miettimisaikaa eikä kieltäytyä kommentoimasta. Syytä lievähköön masennukseen on, jos tekoäly tyytyy kertomaan, että tutkija on ”kehittänyt opetusta” tai ”vaikuttanut oikeustieteen kehitykseen”. Sitä paitsi lienee mahdotonta löytää tutkijapersoonaa, joka ei tekoälyn mielestä olisi ollut alallaan ”merkittävä”. Tosin ”merkittävä” ei aina tarkoita tärkeää tai huomattavaa: sanan normaalimerkitys on ”omata merkitystä” – ja sitähän kaikilla on, ”jokainen ihminen on laulun arvoinen”.

Algoritmi osaa kyllä asiansa, ja todellisuus nousee esiin, jos lukija osaa koodimaisen korukielen. Tutkimuksen todelliset vaikuttajat, oikeustieteen influensserit, käyvät ilmi jo vastauksen ensi riveiltä, kun lukija tuntee koodin. Tekoäly kunnioittaa tällaista tutkijaa toteamalla, että hän on ”merkittävin” tai asteikossa alenevasti ”yksi merkittävimmistä”. Totta on, että algoritmi tekee virheitäkin, mutta se on rehellisempi kuin juhlakirjojen eulogiat. Niiltä kukaan ei vakavissaan odotakaan todellisuuspohjaa: tunnustuksen antamista sävyttää kohteliaisuusstandardi. Kirjan saajaa on estoitta kehuttava, vaikka naurussa olisi pitelemistä. Mutta tästä kaikesta enemmän ”keskusteluja tekoälyn kanssa” uutissarjan myöhemmissä osissa.

Risto Koulu