Riitasijoitustako suomeen?

Helsingin Sanomat 1.2.2021: ”Riitasijoittajat saapuivat Suomeenkin”

Uutinen yllätti monet lukijat, tosin ei niinkään siksi, että itse asia olisi uusi. Päinvastoin niin sanottu oikeudenkäyntien sivullisrahoitus on hallinnut viime vuodet kansainvälistä keskustelua. Sekään ei ole ihme. Kun julkisessa oikeusavussa kaikkialla säästetään, oikeusturvavakuutus ei missään täytä siihen ladattuja toiveita eikä asianosaisilla ole rahaa sen enempää kuin ennenkään, vaikka oikeudenkäynnin kustannukset ovat monessa maassa nousseet, oikeudenkäynneille on saatava uusi rahoittajataho. Uusi rahoittaja löytyy kaikkein helpommin sivullisista, jolloin valtiontalous välttyy rasitukselta ja tuomioistuin vaivannäöltä. Oikea yllätys sen sijaan on, että yksi sivullisrahoituksen muoto, niin sanottu kaupallinen sivullisrahoitus, näin nopeasti ulottuu Suomeen. Tutkimuksessa on arveltu, että Suomi on aivan liian pieni markkina-alue erikoistuneelle rahoitusmuodolle. Samalla on myönnetty, että suomalainen asianosainen voi törmätä siihen ulkomaisissa oikeudenkäynneissään, jos vastapuoli sitä käyttää.

Sivullisrahoituksessa sivullinen, kaupallisessa rahoituksessa tavallisesti sijoitusrahasto, maksaa oikeudenkäynnin kustannukset asianosaisen puolesta. Jos rahoitus on riskirahoitusta, rahoittaja saa osuuden oikeudenkäynnillä voitetusta määrästä. Lisäksi rahoittaja tavallisesti pidättää itsellään myös oikeuden siihen korvaukseen oikeudenkäyntikuluista, jonka hävinnyt vastapuoli maksaa. Jos oikeudenkäynti hävitään, sijoitus on menetetty.  Sivullisrahoitus voi olla myös velaksiantotyyppistä, jossa rahoittaja saa voittonsa korkeasta korosta tai lisäbonuksesta, jos tai kun oikeudenkäynti päättyy voittoon. Sivullisrahoituksesta on toisin sanoen lukuisia muunnelmia, joista osa siirtää riskiä, osa taas ei.

Riitarahoitus (mitä sivullisrahoitus rahoittajan näkökulmasta on) on herrojen herkkua. Se edellyttää ensiksikin hyvää voittoennustetta ja toiseksi suuren intressin oikeudenkäyntiä. Jälkimmäiset ovat Suomessa kylläkin varsin harvinaisia, joten täysiverinen riskirahoitus jäänee todella harvinaiseksi. On helppo huomata, että suuren intressin oikeudenkäyntejä on vain institutionaalisilla tahoilla, käytännössä isoilla yrityksillä. Keskivertoinen asianosainen, kuluttaja-palkansaaja, tuskin tällaista rahoitusta osaa hakea, vielä vähemmän hän sitä saa. Joku voi pitää lopputulosta epäoikeudenmukaisena. Ne asianosaiset, joilla ei muutoinkaan olisi vaikeuksia saada oikeudenkäynnin kustannuksia maksetuiksi, saavat kaiken kukkuraksi käyttöönsä uuden rahoituskanavan, jolla se pystyy vieläpä ulkoistamaan häviöriskinsä rahoittajalle tai käytännössä tämän vakuutusyhtiölle.  Mutta näinhän se on, ”niille, joilla on, annetaan”, jos tämä aforismi jaksaa lohduttaa.

Oli niin tai näin, ilahduttavaa on, että oikeudenkäynnin rahoitusmuodot alkavat vähitellen myös pohjoismaissa monipuolistua. Pohjoismaathan ovat tähän saakka olleet tällä alueella melkoinen kehitysmaa. Oikeudenkäynnin kustantaminen tuottaa sellaisia vaikeuksia luonnollisille henkilöille ja pk-yrityksille, että on pienoinen ihme, että riita-asioita on Suomessa niinkin paljon kuin niitä on. Vain puoliksi leikillään onkin sanottu, että oikeudenkäynnnin aloittamista tai siihen osallistumista miettivälle kuluttaja-palkansaajalle pitäisi oikeastaan määrätä edunvalvoja – hän kun ei kykenee huolehtimaan raha-asioistaan! Toivottavaa on, että kaupallinen sivullisrahoitus ja etenkin riskin ottava rahoitus saisi jossain vaiheessa seurakseen myös sosiaalisen riskirahoituksen. Tosin sellaisesta ei pohjoismaissa vielä ole ensimmäistäkään merkkiä.

Kiinnostunut löytää lisätietoa:

Koulu, Risto: Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen. COMI 2020.

Kirja on ilmainen. Toimituspyynnöt osoitteeseen comi@comi.fi tai risto.koulu@helsinki.fi. Kirjan sähköinen laitos on ladattavissa täältä.

Risto Koulu