Kulut haittaavat: Liittojen puheenvuoro
Helsingin Sanomat 17.4.2021: ”Kulujen pelko voi haitata oikeuden hakemista tuomioistuimesta”
Helsingin Sanomien vieraskynä -artikkelissa Suomen lakimiesliitto (Tuula Linna) ja Suomen tuomariliitto (Antti Tapanila) tarttuvat ajankohtaiseen keskusteluun. Aiheenvalinta ei sinänsä yllätä: oikeudenkäynnin kustannukset ovat olleet viimeisen vuoden esillä niin oikeustieteellisessä tutkimuksessa kuin kansalaiskeskustelussakin. Uutta on lähinnä se, että artikkelissa kysymys ei enää ole yksittäisten tutkijoiden ja muiden asianharrastajien mielipiteistä, vaan se edustaa laajempaa näkemystä. Selvää nimittäin on, että todellisiin uudistuksiin tarvitaan oikeuspoliittinen konsensus, sillä ongelma ei oikeastaan ole se, maksaako hävinnyt asianosainen voittajane oikeudenkäyntikulut. Suomessa maksajaksi joutuu eräin poikkeuksin hävinnyt asianosainen, toisin sanoen voimassa on hävinnyt maksaa -sääntö. Siihen keskittyminen hämärtää mittasuhteet. Kuka on oikeudenkäynnin maksumies, on vain osa laajaa kokonaisuutta, miten oikeuksiin pääseminen – mukaan luettuna oikeudenkäynnit – rahoitetaan. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus on tässä pieni joskin merkittävä erillisteema. Tämä käy ilmi jo siitä, että oikeudenkäyntien kustantaminen on suurin piirtein yhtä polttava ongelma sielläkin, missä hävinnyt maksaa -sääntöä joko ei ole tai korvausvastuu on nimellinen.
Puheenvuori on aikamoinen askel eteenpäin, sillä siinä tunnustetaan, että myös oikeudenkäynnin rakenteita on muutettava. Näin yleistä kustannustasoa saadaan alemmaksi, eikä rahoittaminen, korvausvastuusta puhumattakaan, ole enää elämän ja kuoleman kysymys asianosaisille. Ankara kuluvastuu kun samalla pakottaa asianosaiset taistelemaan loppuun saakka, mikä taas lisää sitä kustannustaakkaa, jonka joku joutuu lopulta kantamaan. Yksi ja samalla järeä keino on siirtyminen niin sanottuun kevennettyyn menettelyyn, jossa asianosaiset ajaisivat itse asiaansa. Tätä artikkelissa ehdotetaankin. Muitakin rakenteellisia keinoja on. Totta on, että hävinneen asianosaisen korvausvastuuta sitäkin tulisi lieventää; vuoden 1993 uudistus meni tässä liian pitkälle.
Vaikkakaan sitä ei artikkelissa nosteta esille, valoa näkyy myös toisessa suunnassa. Suomessa keinot oikeudenkäyntien rahoittamiseen ovat harvinaisen kehittymättömät. Oikeudenkäynnit ovat asianosaisten oman rahoituksen varassa, sillä julkinen oikeusapu ja oikeusturvavakuutus ovat jääneet täydentäviksi rahoitusmuodoiksi. Vähitellen kansainväliset innovaatiot tällä alalla alkavat saapua Suomeen. Ensimmäinen tulokas on riitasijoittamisen apokryfisen nimen saanut rahoitusmuoto, joka on yksi sivullisrahoituksen muunnelma. Tosin tavallinen asianosainen ei pääse tämän rahoitusmuodon eduista nauttimaan. Sen synty kuitenkin osoittaa, että myös tämä lähestymistapa sisältää potentiaalia. Parhaaseen tulokseen päästään, kun kuluvastuun uudelleenarviointi, rakenteiden keventäminen ja uudet rahoitusmuodot onnistutaan yhdistämään.
Oikeuksiin pääsyn rahoittamisen teoriaa on tarkasteltu Risto Koulun teoksessa: Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen, COMI 2020
