Juristi digitalisaation kourissa
Lakimieslehden numerossa 3/2021 ilmestyi tärkeä artikkeli
Artikkeli on kunnollisen lukemisen arvoinen, vaikka lakimiesten valtaosa on kauan tyytynyt lehden pikaiseen vilkaisemiseen. Oikeudellinen digitalisaatio on sekä tutkimuksen painoalue että kaikkiin lakimiehen työtehtäviin pikkuhiljaa hiipivä ilmiö. Vanhempi juristipolvi on sitä kauan kaihtanut ja luovuttanut siihen liittyvät käytännön kysymykset ja periaatteelliset ongelmat nuoremmalle diginatiivien sukupolvelle. Tässä on myös vaaransa, koska se kääntää suuren mullistuksen tietoteknisiksi erilliskysymyksiksi.
Yllättävää kyllä emme tiedä, miten mullistus muuttaa lakimiesten arkipäivää eli hienommin sanottuna juristiprofession työkäytäntöjä. Tämä johtuu siitä, että emme tiedä, millaisia nuo käytännöt olivat vuosikymmen sitten (kun kaikki alkoi) tai millaisia ne ovat nyt. Niinpä yksi artikkelin viesteistä on vaatimus juristiprofession empiirisestä tutkimuksesta. Sehän on Suomessa jäänyt hyvin vähäiseksi, eivätkä käytännön lakimiehet ole yleensä perehtyneet siihenkään vähään. Toki maailmalta ja muista pohjoismaistakin juristiprofession tutkimusta löytyy: pulma on vain siinä, mitä ulkomainen kertoo meidän pienestä ja osaksi varsin eriskummallisesta oikeuskulttuuristamme.
Tällaista tutkimusta odotellessa lienee lupa ennakoida sen tuloksia. Lukija saa kuvan, etteivät juristin perustehtävät – ja niiden mukana osaamiselle ja valmiuksille asetetut vaatimukset – lopulta paljoakaan muutu. Historiasta kiinnostunut hakee vertailukohtaa siitä, kun lakikirjasta tuli jokaisen lakimiehen työkalu. Sitä ennenhän tuomiokunnan ainoaa lakikirjaa oli säilytetty laamannin raudoitetussa ja lukitussa käräjäarkussa (ks. Yrjö Blomstedt : Codex Aboensis som lagbok, Codex Aboensis. Kommentarer och översättningar 1988). Tällainen ennustus ei tietenkään kumoa tarvetta tutkia lakimiesprofessiota, oli tutkimus empiiristä, sosiologista tai eettistä.
